Kesänäyttely 2025
Kesänäyttely oli suuri menestys, kävijöitä oli noin 1650 ja töitä myytiin 11. Esillä oli töitä 31 taiteilijalta yhteensä 58 työtä. Ohessa kuvia avajaisista ja töistä.






































Avajaisissa Margareta Gripenberg kertoi isästään Joe Gripenbergistä. Avajaisten jälkeen mentiin Strandeniin.


Krisse Sulosen näyttely kirjaston lukusalissa
Hangon Kuvataiteilijat – Hangö Bildkonstnärer ry pyrkii aktiivisesti edistämään taiteen harrastusta ja tasoa järjestämällä jäsenilleen yhteisnäyttelyitä, piirustus- ja maalausiltoja sekä näyttelyretkiä. Näyttelytoimintaa on kaksi kertaa vuodessa, kesänäyttely sekä talvinäyttely. Jäsenet saavat tarkempaa infoa sähköpostitse aina ennen näyttelyä. Infossa kerrotaan mahdollinen näyttelyn aihe, näyttelyn ajankohdat, ripustusohjeet ja onko näyttely jyrytetty (ulkopuolisen asiantuntijan tekemä valinta näyttelyyn tulevista töistä). Neuvoja näyttelyyn osallistujalle -ohjeet löydät kun vierität alaspäin sivua.
Hangon kirjallisuuspäivien 2025 näyttely
Hangon kirjallisuuspäivien 2025 yhteydessä pidettiin Karin Collinsin kirjojen aihepiirin perustuva näyttely. Näyttely jatkuu kirjaston lukusalin näyttelyseinällä (kaikki työt eivät mahtuneet).




Talvinäyttely 2025
Näyttelyyn osallistui 23 taiteilijaa 48 työllä. Näyttelyn kuratoi Kaj Ard Söderholm. Ripustamisessa olivat mukana Hannu ja Gita Malinen. Näyttely onnistui hyvin. Kävijöitä oli lähes 400 ja töitä myytiin 6.
Kuvia talvinäyttelyn 2025 töistä

Krisse Sulonen

Hannu Malinen

Arja Lindwall, Monica Ferm ja Margareta Gripenberg


Mimmi Eirtovaara ja Gita Malinen

Jukka Sulonen yllä
Anna Kokorina alla



Kerstin Berglund ja Annika Kosonen

Riitta Luoma-Aho


Hilkka Kivelä j a Mimmi Eirtovaara


Krisse Henriksson ja Anneli Ekblom

Ansa Elsilä ja Stig Åberg


Ylhäältä alas Carola Fabritius, Helena Lähteenmäki ja Arja Lindwall, oikealla Hannu Malisen veistos

Kaija Heikkinen

Eero Caselius
Talvinäyttely on avattu 13.2.2025! Näyttelyyn osallistui 23 taiteilijaa 48 työllä. Näyttelyn kuratoi Kaj Ard Söderholm.


Kesänäyttelyssä 2024 oli 68 työtä 26 tekijältä
Yhdistyksen kesänäyttely järjestettin uudessa Hangon Taidegalleriassa (vanha linnoitusmuseo) 18.7.-6.8.2024. Näyttelyn nimi oli Hanko 150 Hangö. Kävijöitä oli yhteensä1660. Hieno saavutus. Töitä myytiin 6.





Talvinäyttely Joy 22.2.-12.3.2024 . Näyttelyyn osallistui 22 taiteilijaa 62 työllä.

Kuvia näyttelystä















